top of page
Writer's pictureminnakirsi

Kun toivo muuttuu taakaksi

Irti päästämisen voima – on aika luopua




Syystuulen riepotellessa lehdet puista, luonto muistuttaa meitä siitä, että joskus on aika päästää irti. Kuten puut antavat lehtiensä pudota, myös me voimme oppia luopumisen voimasta. Se, mikä ei enää tue kasvuamme tai tuo hyvää elämäämme, on aika jättää taakse, vaikka luopuminen tuntuisi vaikealta.


Meillä kaikilla on hetkiä, jolloin haluaa pitää kiinni toivosta (ja usein myös menneestä), vaikka järki ja todellisuus kertovat, että aika on kulunut loppuun. Olipa kyseessä läheinen ihmissuhde, terveyteen liittyvä kriisi, ura, tai oma sisäinen taistelu, meillä on toisinaan taipumus toivoa, että asiat voivat muuttua, jos vain jaksamme odottaa, raataa ja uskoa tarpeeksi kauan. Tämä halu pitää kiinni ei aina kumpua eläväksi tekevästä toivosta, vaan se voi olla pelkoa luopumisesta. Joskus todellinen vapaus ja parantuminen löytyvät vasta, kun uskallamme päästää irti.



Kun toivo muuttuu taakaksi


Kun toivo muuttuu taakaksi, sen kantaminen ei enää johdata meitä eteenpäin, vaan sitoo meidät vahingollisesti paikoilleen. Toivo, joka alun perin valoi meihin voimaa ja uskoa parempaan, voi jossain vaiheessa kääntyä itseämme vastaan, jos siitä tulee väline välttää todellisuuden kohtaamista. Toivomme, että jokin muuttuisi, että asiat kääntyisivät paremmaksi, tapahtuisi ihme – ja niin odotamme, viivytämme päätöksiä, jatkamme sitkeästi vanhaa polkua. Samaan aikaan elämä kuluu, voimamme ehtyvät, ja valheellinen toivo pidentää matkaamme kärsimyksen läpi ja estää uuden vaiheen alkamisen. 


Toivo, joka alun perin valoi meihin voimaa ja uskoa parempaan, voi kääntyä itseämme vastaan, jos siitä tulee väline välttää todellisuuden kohtaamista.

Negatiivisissa toimintamalleissa, kuten vahingollisissa parisuhteissa tai kuluttavissa työympäristöissä, toistuvat usein samankaltaiset syklit: on hyviä hetkiä, jotka herättävät toivon muutoksesta, mutta ne vaihtuvat aina huonompiin kausiin. Parisuhteessa tämä voi tarkoittaa kaavaa, jossa ongelmia seuraa hetken rauha ja lupaukset parantaa tilannetta, mutta pian palataan taas vanhoihin kaavoihin. 


Työelämässä saattaa kokea toistuvan sykliin, jossa hetkelliset tunnustuksen tai lupausten pilkahdukset tuovat toivoa paremmasta, mutta lopulta stressi, epäselvyys ja arvostuksen puute palaavat. Vaikka odotat seuraavaa pientä palkintoa, kokonaiskuva pysyy muuttumattomana, ja hyvinvointisi heikkenee. Todellinen muutos vaatii perusasioiden korjaamista, ei vain hetkellisiä helpotuksia.



Jos ihminen ei tunnista tällaista syklisyyttä, hän saattaa jäädä keinumaan toivon ja pettymyksen väliseen vuorotteluun. Elämä alkaa tuntua keinulaudalta, jossa hyvät hetket juuri ja juuri tasapainottavat huonot, mutta kokonaisuus ei vie eteenpäin. Tämä jatkuva heilunta voi aiheuttaa henkistä kuormitusta ja pahoinvointia, sillä vuodesta toiseen odotetaan muutosta, jota ei koskaan tapahdu. Vasta kun kaavan näkee, on mahdollista astua ulos tästä keinuvasta tilasta ja vapautua sen tuomasta epävakaudesta. 


Osittaisehdollistuminen on ilmiö, jossa palkkioita tai myönteisiä kokemuksia annetaan epäsäännöllisesti, mikä tekee niistä ennakoimattomia ja näin erityisen koukuttavia. Satunnaiset hyvät hetket saavat ihmisen pitämään kiinni toivosta, vaikka suurimman osan ajasta tilanne olisi huono. Aivot oppivat odottamaan näitä satunnaisia palkkioita, mikä tekee luopumisesta vaikeaa, sillä ihminen jää jumiin toivon ja pettymyksen sykliseen vaihteluun, odottaen aina seuraavaa pientä hyvää hetkeä, joka vahvistaa odotusta, vaikka kokonaiskuva on haitallinen.



Tunnista, milloin odotus kääntyy haitalliseksi


Luopuminen on haastavaa, sillä se voi herättää tunteen tappiosta ja pelosta menettää jotain arvokasta lopullisesti. Meille on opetettu, että toivo on hyvä asia ja että sinnittely palkitaan. Mutta mitä tapahtuu, kun toivo muuttuu vain tuskan pitkittämiseksi? Kun odotus paremmasta pitää meidät kiinni tilanteessa, joka kuluttaa enemmän kuin antaa, on aika kysyä: mistä oikeastaan pidän kiinni? Ja miksi?


Meille on opetettu, että toivo on hyvä asia ja että sinnittely palkitaan. Mutta mitä tapahtuu, kun toivo muuttuu vain tuskan pitkittämiseksi?


Kuolemansairaan läheisen kohdalla voi tulla hetki, jolloin ymmärrämme, että vielä enemmän kuin pelkäämme heidän menettämistään, pelkäämme kohdata oman surumme ja yksinjäämisemme. Tällöin irti päästäminen ei tarkoita rakkaudettomuutta, vaan syvää hyväksyntää elämän väistämättömälle kululle. Vaikka toivo on voimakas tunne, se ei aina ole ystävämme. Joskus juuri sen päättyminen antaa meille tilaa hyväksyä se, mikä on, ja löytää rauha.


Odotuksesta voi tulla haitallista, ja sen tunnistaminen on tärkeää oman hyvinvoinnin kannalta. Ensimmäinen merkki tästä on jatkuva uupumus tai turhautuminen muutoksen odottamisessa. Tällöin on syytä pysähtyä ja pohtia, palvelevatko nämä odotukset todella sisäistä tasapainoa ja kasvua. Toinen varoitusmerkki on ajatuskaavojen toistuminen ilman muutosta – jos odottaa erilaista lopputulosta tekemättä mitään toisin, jää helposti paikalleen. Jos hyvät hetket käyvät yhä harvinaisemmiksi, on aika arvioida, ovatko odotukset realistisia ja tuovatko ne todellista muutosta elämään.


Kolmanneksi, jos ystävät tai perhe alkavat ilmaista huolta siitä, että jumiutuneet odotukset vaikuttavat kielteisesti, on se selvä merkki tilanteen tarkastelun tarpeesta. Lisäksi, jos uusia mahdollisuuksia tai ihmisiä aletaan vältellä vain sen vuoksi, että odotetaan vanhojen ongelmien ratkeavan, voi olla loukussa haitallisessa noidankehässä. Lopuksi, jos tulevaisuuden ajatteleminen aiheuttaa jatkuvaa ahdistusta tai pelkoa, on syytä kysyä itseltä: voiko todella luottaa siihen, että asiat muuttuvat, vai estääkö tämä illuusio etenemisen?


Irti päästämisen taito edellyttää kykyä erottaa, milloin on aika ylläpitää toivoa ja milloin on aika luopua. 

On hetkiä, jolloin ainoa todellinen vapaus ja helpotus löytyy irti päästämisestä. Kun uskallamme tunnustaa, että tilanteessa mikään ei enää muutu, on aika antaa itsellemme lupa jatkaa matkaa. Kun uskaltaa päästää irti, tilalle tulee uusi energia. Irti päästäminen tuntuu usein aluksi pelottavalta – ikään kuin hyppäisi tuntemattomaan tyhjyyteen. Mutta juuri tuo tyhjyys antaa tilaa uudelle. Tämä voi tarkoittaa uuden mahdollisuuden syntymistä tai vain sitä, että emme enää haaskaa voimavarojamme mahdottoman muuttamiseen. Irti päästämisen taito edellyttää kykyä erottaa, milloin on aika ylläpitää toivoa ja milloin on aika luopua. 



Esimerkkejä irti päästämisestä



Elämässämme on lukuisia tilanteita, joissa vääränlaisen toivon ylläpitäminen voi estää meitä tekemästä tarvittavia muutoksia. Tässä on muutamia esimerkkejä siitä, missä irti päästäminen voi avata oven uuteen mahdollisuuteen.


  • Päättymätön riita: Saatamme olla osapuolena konfliktissa, jossa samat asiat nousevat esiin uudelleen ja uudelleen ilman ratkaisua. Riidan jatkaminen voi tuntua tarpeelliselta toivossa, että lopulta saavutettaisiin yhteisymmärrys. Kuitenkin, jos keskustelu pyörii kehää ja kumpikaan osapuoli ei ole valmis kuuntelemaan tai joustamaan, on tärkeää tunnistaa, milloin on aika päästää irti loputtomasta väittelystä. Irti päästäminen voi tässä tilanteessa tarkoittaa riidan lopettamista, vaikka sopua ei löytyisikään, ja keskittymistä oman mielenrauhan säilyttämiseen.

  • Vahingollinen ystävyyssuhde: Saatamme huomata, että ystävyys, joka aiemmin tuntui merkitykselliseltä, on muuttunut epätasapainoiseksi antamisen ja saamisen suhteen. Vaikka tilannetta kannattaa ensin pyrkiä korjaamaan avoimella keskustelulla, jatkuva epätasapaino voi johtaa pettymyksiin ja uupumukseen. Irti päästäminen voi tässä tapauksessa tarkoittaa sen hyväksymistä, että jotkut ystävyyssuhteet eivät enää tue molemminpuolista hyvinvointia, ja on aika tehdä tilaa tasapainoisemmille ja vastavuoroisemmille ihmissuhteille.

  • Läheisen kärsimys: Voimme kohdata tilanteen, jossa läheinen kärsii vakavasta sairaudesta tai henkisestä tuskasta, emmekä voi vaikuttaa asiaan, vaikka olemme yrittäneet kaikkemme. Tämä voi aiheuttaa meissä syvää turhautumista ja voimattomuuden tunnetta. Irti päästäminen voi tässä tapauksessa tarkoittaa sen hyväksymistä, että emme voi aina pelastaa toista, ja että on täysin hyväksyttävää kokea omia tunteitamme, kuten surua ja ahdistusta, samalla kun annamme tilaa läheisellemme heidän omassa prosessissaan.

  • Unelma, joka ei enää palvele: Meillä jokaisella on unelmia, mutta joskus ne eivät enää sovi elämämme todellisuuteen. Pidämme kiinni vanhasta unelmasta, vaikka se ei enää tunnu omalta. Sen sijaan, että jäisimme roikkumaan siihen, voimme päästää irti ja antaa tilaa uusille tavoitteille ja intohimoille.

  • Terveyskriisi: Kun kohtaamme vakavan sairauden toivon ylläpitäminen voi antaa voimaa, mutta jossain vaiheessa on myös tunnustettava, ettei parantuminen aina ole mahdollista. Tämä irti päästäminen voi tuntua musertavalta, sillä se tarkoittaa luopumista toivosta, johon olemme tarrautuneet. Kuitenkin, kun hyväksymme sen, että kaikki ei ole omissa käsissämme, voi syntyä tilaa syvemmälle rauhalle ja uudenlaiselle läsnäololle — hetket saavat merkityksen sellaisina kuin ne ovat, ilman odotuksia muutoksesta.

  • Työpaikan vaihtaminen: Saatamme olla työssä, joka ei enää tunnu merkitykselliseltä tai motivoi. Päivittäiset tehtävät vievät enemmän energiaa kuin antavat, ja alamme tuntea itsemme aliarvostetuiksi. Vaikka muutos tuntuu epävarmalta, on hyvä tunnistaa hetki, jolloin työ ei enää kehitä tai tue meitä, ja ymmärtää, että uuden työpaikan etsiminen voi olla ratkaisu paremman tasapainon ja tyytyväisyyden saavuttamiseen.

  • Rajoittavat uskomukset: Meillä kaikilla on erilaisia rajoittavia uskomuksia, kuten "en

    ole tarpeeksi hyvä", "en ansaitse menestystä" tai "muutos on liian vaikeaa". Kukaan ei ole täydellinen, ja nämä ajatukset voivat estää meitä etenemästä tai tarttumasta tilaisuuksiin. Kun opimme tunnistamaan ja haastamaan näitä uskomuksia, voimme vapautua niiden kahleista ja avata ovia uusille mahdollisuuksille ja itseluottamuksen kasvulle.

  • Haitallinen hengellisyys: Saatamme kuulua hengelliseen yhteisöön, jossa mustavalkoinen ajattelu on vallalla, ja kritiikkiä yhteisön johtajia tai toimintatapoja kohtaan ei hyväksytä. Tällaisessa ympäristössä on helppo tuntea, että omat epäilykset tai tunteet eivät ole hyväksyttäviä, mikä voi johtaa niiden torjumiseen ja vääränlaisena kokemiseen sekä eristäytymiseen. Irti päästäminen voi tässä tilanteessa tarkoittaa kykyä kyseenalaistaa näitä rajoittavia normeja ja löytää oma, autenttinen hengellinen polku ilman pelkoa tuomitsemisesta.

  • Vanhoista tavoista luopuminen: Jos huomaamme, että tietyt päivittäiset rutiinit, kuten liikunnan tai terveellisten ruokailutottumusten laiminlyönti, estävät meitä saavuttamasta hyvinvointitavoitteitamme, saatamme turhaan toivoa, että asiat muuttuvat itsestään. Irti päästämällä vanhoista, haitallisista tavoista ja myöntämällä, että muutos vaatii aktiivista ponnistelua, voimme omaksua uusia ja myönteisempiä käytäntöjä, jotka todella vievät meitä kohti parempaa hyvinvointia.

  • Elämänvaiheen hyväksyminen: Elämän eri vaiheisiin liittyvät odotukset voivat olla haitallisia, kuten halu palata nuoruuden vapauteen tai vanhoihin elämäntapoihin. Irti päästäminen voi tässä tapauksessa tarkoittaa nykyhetken hyväksymistä ja sen arvojen omaksumista, mikä johtaa rauhallisempaan ja tyytyväisempään elämään.

  • Epärealistiset vertailut: Sosiaalinen media voi aiheuttaa painetta ja vertailua muihin. Jos huomaat, että tämä aiheuttaa ahdistusta tai riittämättömyyden tunnetta, voi olla tarpeen päästää irti jatkuvasta vertailusta ja keskittyä omaan polkuusi ja saavutuksiisi.



Uusi alku löytyy luopumisesta


Vaikka toivon hylkääminen tuntuu toisinaan kuin luovuttamiselta, se voi olla kaikkea muuta. Se on todellisuudessa vapautumista. Se on päätös lakata taistelemasta tuulimyllyjä vastaan ja keskittää voimavarat sinne, missä ne voivat aidosti tehdä vaikutuksen. Se on itsensä ja elämän syklisyyden kunnioittamista.


Luopuminen voi olla tuskallista, mutta se on myös vapauttavaa. Kun lakkaamme odottamasta sitä, mitä ei koskaan tule, voimme todella alkaa elää.

Irti päästäminen ei tarkoita toivottomuutta, vaan uskoa siihen, että on olemassa parempi tapa olla ja elää. Se on luottamusta siihen, että vaikka meillä ei ole kontrollia kaikkeen, meillä on kontrolli siihen, mihin suuntaamme energiamme ja rakkautemme. Ja joskus suurin voima löytyy vasta päästäessämme irti siitä, mikä ei enää palvele meitä.


Luopuminen voi olla tuskallista, mutta se on myös vapauttavaa. Kun lakkaamme odottamasta sitä, mitä ei koskaan tule, voimme todella alkaa elää.


Comments


Photo © Minna Kirsi

bottom of page