Sukellan syvälle, yhä syvemmälle Thanatoksen maailmaan.. aika ajoin. Uin siellä, kellun pinnan alla, tutkin pimeää.

 

Eräänä yönä näin unen; olin veneessä, joka kulki tumman veden pintaa pitkin. Tuijotin syvään, mustaan veteen veneen lipuessa äänettömästi eteenpäin. Veneen vieressä, juuri pinnan alla, kellui mustasilmäinen tyttö silmät ammollaan katsoen tyhjyyteen ja minuun yhtä aikaa. Tytön valkoinen kaapu aaltoili vedessä ja hiukset levisivät ympärille valtoimenaan. Sinne samoihin syviin vesiin sukellan, mustaan valottomaan kuolleiden maailmaan, jota monet pelkäävät.. sinne sukellan ja nousen takaisin pintaan kuin helmenkalastaja pyyntimatkaltaan, joka kerta uudestisyntyen. 

 

Sinne on sukellettava siksikin, että sieltä noudan heitä, jotka ovat menossa Thanatoksen porteille syystä tai toisesta, tai niitä jotka ovat jääneet jäljelle toisten kadottua syvyyteen. Sukellan yhdessä heidän kanssaan, jotka haluavat ymmärtää omaa syvyyttään. 

 

Sinne olen jo lapsena sukeltanut, niin syvälle että happi loppui, niin syvälle ettei yksikään ihmissielu siellä enää ollut, eikä kukaan huutoa kuullut.

 

Myöhemmin näin toisen unen, jossa pieni poika oli veden alla ja tuijotti minuun. Suu muovikalvon peittämänä, suu ja silmät ammollaan huutaen, mutta ääntäkään ei kuulunut. Kummankin hätä oli kammottava. Tiesin, että minun on pelastettava poika, yritettävä sitä edes. 

 

Sinne äänettömän tuskan maahan kuljen yhä uudelleen. Annan äänen ihmisille, tunteet tunnettaviksi, kivut koettaviksi.. vaikka yksi toisensa jälkeen sanookin, miksi pitää tähän tuskaan herätä, miksi tuijottaa pimeyteen! Syvyyteen olen kivulla oppinut kulkemaan, syvyyteen jota moni pelkää.

 

Kunnioitan, jopa rakastan tuota varjojen maailmaa. Sieltä nousee uusia ja tuntemattomia maailmoja, sieltä löytyy kadotettu minä, sieltä löytyy kauan kaivattuja vastauksia, se pala mikä puuttui, se mikä tekee kokonaiseksi. Siksi sinne on sukellettava ja koettava pimeyden koko paino. Lopulta voidakseen kohdata Eroksen sekä valon koko spektrissään. Siksi minusta tuli psykoterapeutti ja yksi Semiphoraksen perustajista. 

 

En sano, en väitä tietäväni. Mutta etsin sitä, mikä voisi olla niin, voisi olla totta, saattaisi selittää ja antaa kuvaa elämän suuresta mysteeristä, joka aukeaa mahtavana eteen niin kuin yötaivas loputtomine tähtikuvioineen. Kuljetan kysymyksiä läpi mielen salien ja annan jokaisen kysymyksen ja tiedon jyväsen jättää sinne aavistuksensa.. siksi myös kirjoitan sen, mitä ajattelen, tunnen, havaitsen ja kysyn.. jättäen omia aavistuksiani toisten mielen saleihin ajatusten houkuttajiksi, kutsuen arvoitusten äärelle  ja ehkä jonain päivänä jossain kuva aukeaa.