Omakohtainen suhde kiellettyyn auttaa meitä ymmärtämään paremmin kielletyn kerroksellisuutta ja monimutkaista luonnetta. Kielletty on tarpeellista vastakkaisina asioina: turvallisina rajoina, mutta kehittymisen vuoksi myös rikottavaksi tehtyinä kahleina. Kielletyn tutkimisen kautta opimme ymmärtämään elämän ja itsemme kahtiajakoista luonnetta sekä sitä, että harmoniassa on vastavoimien elementit tasapainossa.
Suhde kiellettyyn siihen johon ei ole lupaa, oikeutta tai on vahingoksi, on yksi olennaisimmista itsetuntemuksen osa-alueista. Kielletyssä kohtaamme asioita, jotka ovat meille syystä tai toisesta ei sallittuja tai poissa meidän hallintaoikeudestamme. Kuinka hyvin kykenemme luovimaan kiellettyjen asioiden kanssa on riippuvaista siitä, miten ymmärrämme kielletyn ja oman suhteemme siihen.
Mitä on “kielletty” ja mikä tekee siitä toisinaan niin houkuttelevan? Onko kielletty aina jotain sellaista, jota tulee välttää? Missä määrin kielletyn tekeminen on väistämätön askel ja sen houkutuksen tunteminen välttämätön osa ihmisenä olemista? Lupaako kielletty jotain erityistä, mitä sallittu ei samalla tavalla tee?
Kielletty
Kiellettynä pidetyt asiat vaihtelevat aikakauden, kulttuurin kuin myös yksittäisten perhe- ja sukukulttuurien mukaan. Uskonnoilla on ollut suuri merkitys kielletyiksi miellettyihin asioihin mm. synnin käsitteen kautta. Toisaalta on kieltoja, jotka ovat varsin universaaleja kulkien muodossa tai toisessa läpi ajan ja kulttuurien. Kielletty on aina myös suhdetta auktoriteetteihin, sillä monet kielloista ovat alkujaan ulkoa tulleita. Lisäksi ylisukupolvisesti meihin siirtyy ja periytyy aiempien sukupolvien asenteita kiellettyyn. Vaikka rationaalisessa ajattelussa olemme mielestämme vapaita joistakin aiempia sukupolvia rajoittaneista kielloista, saatamme kuitenkin tunnepuolella kokea irrationaalista syyllisyyttä samoista asioista.
Aikuisuuteen saavuttaessa joutuu jokainen kuitenkin karvaasti toteamaan, että vaikka jotkin lapsena kielletyt asiat tulevat sallituiksi, kielletyn elementti ei katoa mihinkään.
Suhde kiellettyyn alkaa muotoutua jo elämän alkumetreillä. Hiekkalaatikolla toisen ämpäri ja lapio ovat juuri ne, mitkä on saatava, tai toisen tekemän hiekkalinnan rikkominen houkuttelee. Lapsena sydän saattoi jännityksestä jyskyttää, kun teki jotain kiellettyä salaa vanhemmilta. Murrosiässä suhde kiellettyyn sai näkyvämmän muodon auktoriteettien kieltojen avoimemmassa uhmaamisessa. Lapsuudessa ja nuoruudessa aikuisten maailma näytti houkuttelevalle vapaudelle tehdä kaikkea sellaista, joka kasvuvaiheessa oli joko mahdotonta tai kiellettyä. Asioita joita vain aikuiset ts. valtaapitävät saivat tehdä. Synnynnäisen taipumuksen lisäksi aikuisten oikeus tehdä lapsilta kiellettyjä asioita, onkin yksi keskeinen vaikutin kielletyn houkuttelevuuteen. Aikuisuuteen saavuttaessa joutuu jokainen kuitenkin karvaasti toteamaan, että vaikka jotkin lapsena kielletyt asiat tulevat sallituiksi, kielletyn elementti ei katoa mihinkään.
Myyttien kertomaa kielletystä
Lukuisissa mytologioissa, myyteissä, tarinoissa ja saduissa kuvataan ihmisen suhdetta kiellettyyn. Odysseia, Hannu ja Kerttu, Pariisin Notre-Dame ja lukemattomat muut tarinat kertovat suhteesta kiellettyyn eri näkökulmista tarkasteltuna. Kielletystä kertoo myös kreikkalainen myytti Pandoran lippaasta. Saamistaan kielloista huolimatta Pandora avaa uteliaisuuttaan lippaan ja niin kuolema sekä muut vitsaukset pääsevät karkuun lippaasta (tai ruukusta) vain toivon jäädessä sen pohjalle. Pandora oli kreikkalaisessa mytologiassa maailman ensimmäinen nainen, joten tarinassa voi nähdä yhtymäkohtia Raamatun Eevaan.
Juutalais-kristillisessä syntiinlankeemuksen myytissä Jumala kasvatti Eedenin puutarhan keskelle kaksi puuta, joista toinen oli “hyvän- ja pahantiedon puu”. Hyvän- ja pahantiedon puun hedelmä tarjosi ymmärryksen elämän dualistisuuteen ja vastakohtaisuuteen, mutta Jumala kielsi ihmiseltä puun hedelmien syömisen. Kertomuksen mukaan Eeva kuitenkin syö kiellettyä hedelmää ja lopulta niin tekee myös Aadam. Laajentuneen ymmärryksen lisäksi puun hedelmän syöminen toi mukanaan kuitenkin myös kuoleman ja muut lankeemuksen seuraamukset. Kielletyn asian tekeminen avasi siis ihmiselle pääsyn salattuun tietoon, mutta tiedon hankkimisella oli hintansa. Aivan niinkuin on aina, kun ollaan tekemisissä kielletyn kautta saatujen asioiden kanssa.
Eevalle ja Aadamille lankeaminen edusti porttia todelliseen tietoon ja elämään sääntöjen rikkomisen kautta. Sellaiseen elämään jossa mahdollistui kasvu ihmisenä.
Paratiisissa ollut käärme “neuvoo” Eevaa syömään hyvän- ja pahantiedon puusta väittämällä, ettei kuolema seuraa puun hedelmän syömisestä, vaan että hänen silmänsä avautuvat ja hän saa pääsyn Jumalan kaltaiseen tietämisen tilaan. Tarinassa käärmettä kuvataan kavalimmaksi eläimeksi, jonka Jumala oli luonut. Voimme kuitenkin kysyä, oliko käärme lopultakin viisain eläimistä, sillä Eevalle ja Aadamille lankeaminen edusti porttia todelliseen tietoon ja elämään sääntöjen rikkomisen kautta. Sellaiseen elämään jossa mahdollistui kasvu ihmisenä. Jumalan voi siis nähdä jostain syystä asetelleen alkunäytöksen palaset paikoilleen.
Kielletyn houkuttelevuus
Minkälainen on elämä tai ihmismieli, jota mikään ei houkuta? Tylsä, kehittymätön, innoton, libidoton? Ihminen tarvitsee houkutusta pysyäkseen vireänä ja elossa. Tämä lienee yksi kielletyn ja houkutuksen olemassaolon positiivisista puolista. Onko tässä kenties yksi syy sille, että paratiisimyytissä Jumala ylipäätään loi houkutuksen?
Raamattu kuvaa, miten Eevalle syntyy houkutus kiellettyä kohtaan seuraavasti: “Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä.” (1 Moos. 3:6). Tätä seuraa kohtalokas valinnan hetki, houkutukselle periksi antaminen sekä toisen osapuolen houkutteleminen mukaan tekoon. Sitten sen havaitseminen että jotain peruuttamatonta tapahtui, seuraamusten pelko, pyrkimys piilotella tapahtunutta ja häpeä. Lopulta kiinni jääminen, paljastuminen ja valintojen seurausten kohtaaminen, jotka nekin olivat lopulta dualistiset. Kivut ja vaivat karkotuksineen Eedenistä, mutta toisaalta lisääntynyt ymmärrys, mahdollisuus itse oppia ja siten siirtyä lapsenomaisesta viattomuuden tilasta kypsempään tapaan kohdata maailma. Päästä osalliseksi dualistisen maailman jännitekentän vaikutuksesta hyvässä ja pahassa ja kaikessa siltä väliltä.
Tarvitsemme kieltoja suojaksemme, mutta myös kieltojen rikkomista kehittyäksemme ja saadaksemme omakohtaista kokemusta.
Houkuttelussaan kielletty lupaa meille paljon: valtaa, kehollisia aistinautintoja, salattua tietoa, mielihyvää, ihailua, juopumusta erilaisista aistimuksista tai aineista. Poispääsyä todellisuudesta tai itseä piinaavista asioista, pakoa arjesta, uppoutumista hetkellisesti “vain hyvään”, tyydytystä sisäiseen tyhjyyteen tai jonkin epämääräisen janoon. Se saattaa myös luvata paljastuksia “salatusta maailmasta”, itseltä suljettuna olleista iloista tai tiedosta, joita toisilla vaikuttaa olevan. Kielletty saattaa näyttää kimaltelevan houkuttelevalle, toisen oma niin kiinnostavalle että se on saatava omakseen, itselleen, itseensä. Voisi melkein väittää, että jos jokin asia on kielletty, siinä on oltava juuri kiellon itsensä vuoksi jotain erityisen houkuttelevaa.
Osa kielletyn houkuttelevuutta on ihmisen luontainen uteliaisuus tuntematonta kohtaan. Haluamme ymmärtää tai saada tietää jotain, mikä on ollut itseltä pimennossa. Osa houkutuksista kohdistuu sellaiseen, mihin emme itse vielä kykene. Tällainen kielletty lakkaa olemasta kiellettyä, kun ymmärrys, kyvyt ja itse olemme kasvaneet pisteeseen, jossa siihen asti kiellettynä ollut on riittävästi hallittavissamme.
Tarvitsemme kieltoja suojaksemme, mutta myös kieltojen rikkomista kehittyäksemme ja saadaksemme omakohtaista kokemusta. Kielletty - toisinaan turvallinen ja välillä raivostuttava - matkakumppani kehityskulussamme läpi elämän on myös keskeinen asia vastuullisessa vuorovaikutuksessa ja vallan käytössä suhteessa toisiin.
Suhtautumistapoja kiellettyyn
Vastakohtien luoma jännityskenttä on yksi parhaimmista oppimisympäristöistä ihmisluonnolle. Siinä joudumme tasapainottelemaan omien himojen, hinkujen, uteliaisuuden ja pakottavien halujen sekä seurausten välillä. Joudumme yrittämisen ja erehtymisen kautta hakemaan kyvykkyyttä tasapainotella omien sisäisten yllykkeiden ristipaineissa. Kyky tasapainotella kielletyn ja sallitun, kuin myös sisäisten ristiriitaisten halujemme välillä, edellyttää impulssikontrollia ja itsereflektiota. Ne ovat kytköksissä siihen, päädymmekö toistuvasti valitsemaan välittömän tyydytyksen, vai kykenemmekö lykkäämään tarpeen tyydytystä myöhemmäksi saadaksemme usein suuremman hyvän myöhemmin.
Mielenkiintoista paratiisikertomuksessa on Eevan suhde kiellettyyn, sillä se on vastakkainen Aadamiin nähden. Näiden voi ajatella edustavan kahta erilaista tapaa suhtautua kiellettyihin asioihin. Eeva edustaa samaan aikaan sekä heikkoutta ja hyväuskoisuutta houkutuksen edessä, mutta myös aktiivista valinnantekokykyä ja riskinottoa. Aadam puolestaan ei lankea käärmeen kauniisiin lupauksiin, eli hän omaa impulssikontrollia, mutta toisaalta hän valitsee passiivisemman perässäseuraajan roolin.
Jonkinlainen ideaali on, että omien kokemusten, yrittämisen, erehdyksen ja tarvittaessa suunnan muutoksen kautta ihminen oppii itse arvioimaan, mikä kulloinkin on tarpeen. Kysymään itseltään onko tärkeää pysyttäytyä sallitussa, vai täytyykö jonkin suuremman hyvän vuoksi uskaltaa uhmata rajoja tai tutkia kiellettyä.
Ihmiset ratkovat kielletyn ongelmaa vaihtelevin tavoin. Yleinen tapa, ja johon lapsia aktiivisesti myös pyritään kasvattamaan, on kuuliaisuus kielloille. Tätä luonnollisesti tarvitaan mm. turvallisuuden ja yhteiskunnan toimivuuden vuoksi. Asioilla liiallisuuteen päätyessään on kuitenkin taipumus muuttua ongelmallisiksi. Liiallisen kuuliaisuuden vaarana on korostuneen kiltteyden vuoksi oman libidon ja elinvoiman kuihtuminen. Se voi tukahduttaa luovuuden, tutkimisen ja siten myös löytämisen. Se voi kangistaa elämän yksitoikkoisiin kaavoihin ja estää moraalin kehittymisen sisälähtöiseksi, niin että käsillä olevaa tilannetta kykenisi arvioimaan itsenäisesti tilanteen edellyttämällä tavalla. Ihminen saattaa myös erehtyä kuvittelemaan, että häntä ei kielletty edes houkuta, koska on omaksunut kuuliaisuuden kaiken kattavaksi toimintatavakseen. Silloin saattaa olla kyse siitä, että ihminen lohkoo tietoisuudestaan pois tottelemattomat halut ja impulssit . “Sokea kuuliaisuus” pitää ihmisen lapsen positiossa sääntöihin ja auktoriteetteihin nähden. Tästä puolestaan seuraa tyypillisesti alitajuinen kateus sellaisia kohtaan, jotka toimivat halujensa suhteen toisin. Se näkyy tuomitsemisena, juoruilunhaluna, arvosteluna, jopa “pyhänä vihana” jossa halutaan tuhota kateuden kohde, mutta myös masennuksena.
Toinen tavallinen suhtautumistapa kiellettyyn on toimintamalli, jota kutsun “salamaailmaksi”. Siinä ihminen on usein ankaruuden, autoritäärisyyden tai kontrollin vuoksi joutunut työntämään pimentoon ne halut ja toiveet, joita ympäristö ei ole hyväksynyt. Jo varsin pieni lapsi oppii tämän toimintatavan aivan omatoimisesti. Myöhemmin saattaa lapsi tai nuori kokea suurtakin voitonriemua, kun onnistuu oveluudellaan päihittämään aikuiset ja kiertämään säännöt. Jos yksilölle jää päälle auktoriteettihahmoja jatkuvasti uhmaava toimintamalli, hän päätyy toistuvasti erilaisiin alitajuisiin vastakkainasetteluihin auktoriteettihahmojen ja sääntöjen kanssa. Tästä on vaarana ääri-ilmiössään epäsosiaalinen persoonallisuus.
Omanlainen sävynsä on puolestaan tilanteessa, jossa salamaailma johtuu siitä, että koetaan häpeää omista haluista. Tällöin ihminen tunnistaa halut ja houkutuksen tunteet itsessään, mutta ei kuuliaisen ihmisen tavoin kuitenkaan päädy noudattamaan kieltoja. Silloin ihmisellä voi olla tarve saada piilotettua muilta, mutta myös itseltään, oma halu ja halun kohde. Yksilöllä voi olla niin voimakas tarve pitää kiinni hyvästä minäkuvastaan, että siihen ei voi mahduttaa sitä tosiasiaa, että jokainen kokee houkutuksia jollain tavalla. Tai sitten omat houkutuksen kohteet koetaan erityisen häpeällisinä tai kiellettyinä. Toisinaan ne toki voivatkin olla sitä, mutta varsin usein ne ovat oman häpeän piirtämiä mielikuvia asian hävettävyydestä ja kiinnijäämisen nöyryyttävyydestä. Niinkuin kaikki kuvatut mallit niin tätäkin voi ajatella janana, jossa on lievät ja äärimuodot. Ääri-ilmiössään häpeä ja sisäinen ristiriita omista haluista, joiden edessä kokee voimattomuutta, voi ilmetä jopa tarpeena tuhota itsensä, rankaista itseään eri tavoin tai tarpeena tuhota halun kohde.
On myös mahdollista että suhde kiellettyyn rakentuu siten, että nimenomaan kielletty on se, mikä on saatava. Siinä kielletty objekti tulee ainoaksi todella haluttavaksi tai kelpaavaksi asiaksi. Kielletty saattaa saada tunteet jylläämään ja ihminen kokee olevansa elossa. Kuten sanottua olemme jokainen jo lapsuudessamme kokeneet tätä, kun olemme testanneet rajojamme ja kun esimerkiksi silmämme ovat kiiluneet kohti toisen lapsen pitelemää lelua. Mutta kun aikuisuudessa kielletty on juuri se, mikä on saatava, on kyse jostain muusta. Silloin vaarana on liika piittaamattomuus toisten tarpeista ja oikeuksista. Tätä on myös addiktiot sykleineen. Addiktioissa kiellettyä kohtaan toistuu tyypillinen kaava halun heräämisestä, houkutuksen kanssa kamppailusta, kiellettyyn lankeamisesta, lankeamisen jälkeisestä katumuksesta sekä päätöksestä tehdä jatkossa toisin. Päätöstä seuraa tasannevaihe, jossa otetaan lyhyt tai pidempi etäisyys addiktion kohteesta, sitten ensimmäisen houkutusimpulssin nouseminen joka asteittain muuttuu tiedostetuksi hinguksi ja sykli on valmis pyörähtämään uudelleen. Tämä kaava voi toistua loputtomiin, jollei saa riittävästi selkoa oman syklin taustalla vaikuttavista voimista sekä kehitä impulssikontrolliaan toimivammaksi. Kuuluu kategoriaan helpommin sanottu kuin tehty.
Toisia taas kielletty saattaa pelottaa. Silloin yksilöä saattaa hallita alitajuinen pelko siitä, että itsestä löytyy pelottavia omaa ja muiden rauhaa uhkaavia haluja ja impulsseja. Varsinkin ennen vanhaan lapsia saatettiin kasvattaa suoranaisen pelottelun avulla. Pelon herättäminen suhteessa kiellettyyn asiaan oli aikuisille kenties helpompaa, kuin asianmukainen lapsen perään katsominen ikävaiheen edellyttämällä tavalla. Pelolla kasvattamista ja pelolla hallitsemista tapahtuu kuitenkin edelleen. Pelottelun avulla tapahtuva hallinta on omiaan luomaan ahdistusta ja kasvualustaa pelkoajattelulle. Pelko itsessään on helposti kuin kulkutauti, joka saattaa tarttua muihin ja alkaa myös luomaan itseään toteuttavia ennustuksia. Kiellettyyn pelolla suhtautuminen on kuuliaisuuden kanssa sukua, mutta kielletyn pelossa on se ero, että valintojen tekemistä ohjaa pelon tunne, ei niinkään tarve kuuliaisuuteen ja miellyttämiseen. Jos vallankäyttö (olipa sitten kasvatusta tai organisaation tmv vaikutuspyrkimyksiä) perustuu pelotteluun, jatkuvaan varoitteluun, uhkakuviin ja kaikkeen siihen mikä voi mennä pieleen tai väärin, on ymmärrettävää, että rohkeus tutkia katoaa jopa niissä tilanteissa, joissa olisi välttämätöntä tutkia sääntöjä ja tuntematonta niin itsessä, elämässä kuin maailmassakin.
Jonkinlainen ideaali on, että omien kokemusten, yrittämisen, erehdyksen ja tarvittaessa suunnan muutoksen kautta ihminen oppii itse arvioimaan, mikä kulloinkin on tarpeen. Kysymään itseltään onko tärkeää pysyttäytyä sallitussa, vai täytyykö jonkin suuremman hyvän vuoksi uskaltaa uhmata rajoja tai tutkia kiellettyä. Kielletyn tutkailua voi tehdä vastuullisella tavalla. Kun totean, että minun on oman kehitykseni vuoksi tehtävä jokin kielletty asia (joka siis on jossain määrin suhteellista), voin pyrkiä vähentämään aiheuttamaani vahinkoa etukäteen, sen aikana ja jälkikäteen. Motiiveilla on väliä ja siksi on tärkeää tiedostaa omat motiivinsa rikkoa kiellettyä. Jos motiivina on anastaa itselleen mielihyvää tai etua, niin kielletyn rikkominen ei ole minän kehityksen palveluksessa. Kielletyn rikkomisessa rehellisyys ja vilpittömyys, niin itselle kuin toisille, on kasvun edellytys. Se kuitenkin vaatii lujaa selkärankaa ja rohkeutta kohdata toisten negatiivisia tunteita.
Kielletyn tarkoitus
Omakohtainen suhde kiellettyyn auttaa meitä ymmärtämään paremmin kielletyn kerroksellisuutta ja monimutkaista luonnetta. Kielletty on tarpeellista vastakkaisina asioina: turvallisina rajoina, mutta kehittymisen vuoksi myös rikottavaksi tehtyinä kahleina. Kielletyn tutkimisen kautta opimme ymmärtämään elämän ja itsemme kahtiajakoista luonnetta sekä sitä, että harmoniassa on vastavoimien elementit tasapainossa. Aina ei tietenkään tarvitse itse kaikkea kiellettyä kokeilla, mutta jos päätyy elämään elämänsä vain sallitun sisällä, ei opi omakohtaisesti ja sisälähtöisesti ymmärtämään kieltojen merkitystä ja luonnetta, eikä myöskään opi soveltamaan sääntöjä tilannekohtaisesti.
Ei siis voi sanoa, ettei koskaan pidä tehdä kiellettyä, eikä se olisi edes inhimillisesti mahdollista. Syntiinlankeemuksen kertomus opettaa, että kasvu edellyttää kamppailua kielletyn kanssa. Jokainen joka haluaa kasvaa ihmisenä, joutuu kokemaan elämässään “syntiinlankeemuksia”. Joskus kehityksen jumiutuminen saattaa vaatia jopa “epäortodoksisia keinoja”, jotta tilanne pääsee etenemään. Tiedon ja kokemuksen elämästä ei kuulu olla ainoastaan muilta opittua tai toisten varassa. Meidän tulee itse pyrkiä ymmärtämään elämän lainalaisuuksia, tuntea itsemme ja luontomme, kehittää impulssikontrolliamme sekä kasvaa niin ettemme enää elä ulkoisten sääntöjen ohjaamana, vaan omistamme itse elämämme ja kannamme itse siitä myös vastuun. Tähän perustuu sisälähtöisyys, kyky itse arvioida, mikä kulloinkin on moraalista toimintaa.
Viisautta on olla projisoimatta itsessä ilmenevää kielletyn houkutusta minkään ulkoisen voiman tai tahon syyksi ja synniksi, vaan kyetä tunnistamaan se itsessä olevana kamppailuna. Ikiaikaisena taisteluna hyvän ja pahan, hyveen ja paheen, kielletyn ja sallitun välillä. Varjo Jungin termein, Saatana tai käärme Raamatun termein lymyää meissä jokaisessa itsessämme ja on osa tiedostamatonta. Oman varjomme, saatanamme, pimeytemme ymmärtäminen on valtavan tärkeä itsetuntemuksen osa-alue. Sen integroiminen osaksi omaa minuutta on yksi läpi elämän kestävistä kehitysprosesseista. Varjomatopurkkimme avaaminen on pelottavaa ja toisinaan vaarallistakin puuhaa peruuttamattomin seurauksin, mutta samalle se vaikuttaa olevan ainoa syvä tie transformaatioon ja muutokseen.. jos vain emme pelkää liikaa omaan pimeyteemme tuijottamista.