• minnakirsi

Kärsimys, vieroksuttu voima

Päivitetty: 2. jouluk. 2021

Ihmisenä kehittyminen on keskeisesti riippuvaista kyvystä sietää kärsimystä ja luottamisesta siihen, ettei mikään tuska kestä ikuisesti, vaan kivusta voi olla merkittävää hyötyä. Paradoksaalisesti pysyäksemme sisäisesti elävinä meidän täytyy läpielää kivuliaita muutosprosesseja. Ne ovat parhaimmillaan päättymätön muutosten helminauha läpi elämän, joka muovaa meitä ihmisenä kohti autenttisinta itseämme.


kärsimys vieroksuttu voima, puhdistava tuli, tunteiden ymmärtäminen

On sanottu, ettei ihminen muutu ennen kuin paikallaan pysyminen aiheuttaa enemmän kärsimystä kuin muutos aiheuttaa vaivaa. Kärsimys aikaansaa muutosta. Kärsimys sekä muut negatiiviseksi koetut tunteet kuten ahdistus, kateus, merkityksettömyys, tyhjyys, masennus ja viha ovat kaikki kehityksen kannalta äärimmäisen tarpeellisia ja välttämättömiä tunteita. Ilman niitä emme ymmärtäisi pysähtyä tekemään korjausliikkeitä tai ylipäätään kasvaisi ihmisenä. On kuin meiltä puuttuisi tuntoaisti, niin ettemme ymmärtäisi ottaa kättämme polttavalta liedeltä, vahingoittaen siten itseämme vakavasti.


Muutos parempaan edellyttää oikeanlaista mielentilaa

Minulta kysytään usein: “Mitä minun pitää tehdä, jotta ahdistukseni loppuisi mahdollisimman nopeasti?” On luonnollista, ettemme haluaisi kokea ikäviä ja ahdistavia tunteita ja siksi mielellämme etsimme pikaisia keinoja negatiivisten tunteiden poistamiseen. Myös nykyajan tempo koulii ja totuttaa meitä nopeisiin mielihyvän tyydytyksiin, nopeisiin suorituksiin ja ylipäätään nopeaan elämisen tahtiin. Näen monen kasvoilla pettymyksen joutuessani vastaamaan, että muutosprosessissa ei ole kysymys niinkään paljon tekemisestä tai tehokkaasta suorittamisesta, kuin siitä että antaa muutoksen kannalta oikeanlaisen mielentilan mahdollistaa luonnollisen kasvuprosessin tapahtumisen. Mieli kykenee korjaamaan keskeneräisyyksiään ja vaurioitaan ilman, että muutosta tietoisesti suorittaa. Muutos parempaan on myös sitä, että opimme hyväksymään asioita ja realiteetteja.


Kehittyminen ja kasvaminen ihmisenä on ennemminkin kuin puutarhanhoitoa, jossa pidetään huoli valosta, kosteudesta ja ravinteista, jotta elämänvoimat itsessään aikaansaavat kasvun ja muutoksen ihmeen. Kuten kehomme osaa parantaa haavan ilman, että itse tiedämme, kuinka se sen tekee, samoin on sisimpämme laita. Mielemme tietää asioita enemmän kuin tiedämme tietävämme. Se osaa ohjata meitä oikein kriisien ja tuskien läpi kasvuun, kun emme estä sen työskentelyä. Haastena on luottaa, että kivulla on voima johtaa muutokseen ja kohti parempaa. Niin nurinkuriselta kuin asia kärsimyksen keskellä tuntuukin, on tuskalla olennainen ja tärkeä funktio meidän herättämiseksemme tilasta, jossa sillä hetkellä olemme. Ongelma prosessin alkuvaiheessa vain on, ettemme aina ole varmoja, mitä kaikkea tulisi muuttaa ja missä kaikessa vika on.


Muutos aiheuttaa tiedostamisen kautta syntyvää näkemisen tuskaa

kärsimys vieroksuttu voima, näkemisen tuska, apua elämän kriiseihin

Muutos aiheuttaa kuitenkin toisenlaistakin tuskaa, kuin pinnalla oleva haaste tai ongelma. Muutosprosessi aiheuttaa aina myös tiedostamisen kautta syntyvän näkemisen tuskan. On jo lähtökohtaisesti kivuliasta joutua toteamaan, että itsessä tai omassa elämässä on jotain oleellista, jonka täytyy muuttua. Jotain joka ei voi jatkua entisellään, olkoonpa ongelma itseaiheutettua tai sitten itsen ulkopuolelta tulevaa. Kivuliaisuus joka syntyy siitä, että alkaa nähdä itseään ja elämää totuudenmukaisemmin, nostaa väistämättä kohdattavaksi erilaisia ikäviä ja toisinaan yllättäviäkin tunteita. Järkytyksen, vihan, voimattomuuden, alistumisen, pettymyksen, pelon ja surun tunteet kuitenkin kuljettavat kohti ns. depressiivistä positiota, jossa ihminen on valmiimpi hyväksymään asioita realistisemmin kuin ennen. Tämän kyvyn löytyminen kriisin keskellä avaa aivan uudenlaisen ikkunan kärsimyksen tuolle puolen.


Kehitystä estävät ansat

Muutokseen johtavan polun varrella on kuitenkin monia ansoja. Ansoja jotka toimivat viettelevinä ajatuksina, jotka houkuttelevat meidät unohtamaan tai tyytymään mielihyvämaailmaan muutoksen mahdollistaman merkityksellisyyden sijaan. Olemme kenties myös oppineet, että negatiiviset tunteet eivät ole toivottuja muidenkaan mielestä ja niiden ilmaisemisesta on saatettu rangaista tai kieltää ne. Monet sadut ja tarinat opettavat yksilön kasvun matkasta ja sen vaiheista. Ne kysyvät, olemmeko valmiita läpi elämän kestävään kuoriutumisprosessiin kasvukipujen kautta, vai jäämmekö aloillemme pyrkien välttelemään vaikeita tunteita ja tilanteita. Sadut ilmentävät symbolisesti hyvin harhauttavia ansoja mm. erilaisten vastaantulevien hahmojen muodossa, jotka vaihtelevin keinoin houkuttelevat matkaa tekevän pois päämäärästään.


Me tarvitsemme kehityskriisejä voidaksemme olla sisäisesti elossa läpi elämän ja se edellyttää kykyä kohdata kärsimystä ja vaikeuksia silmästä silmään.

Näitä vietteleviä ansoja on kaikkialla ja myös aivan tavalliset ja jopa hyvät asiat liiallisuutena muuttuvat sellaisiksi. Ajatusansoja on monia ja ne voivat olla toisinaan vaikeita erottaa saman näköisistä hyödyllisistä ajatuksista. Kärsimystä paetaan myös turruttamalla sitä. Syöminen, päihteet, seksi, tekemiseen pakeneminen, psyykenlääkkeet (vaikka niitä toisinaan tarvitaankin), ostaminen, jännityksen haku, kiireisenä itsensä pitäminen, median kulutus vain muutamina esimerkkeinä moninaisista tavoista turruttaa itseä ja paeta asioiden kohtaamista.

Joku saattaa jättää muutosprosessin väliin siksi, että ajaa tiedostamattaan takaa ratkaisua tyhjyyteensä tai ongelmiinsa pyrkimällä esimerkiksi hankkimaan rahaa, näkyvyyttä tai ihailua. Toinen odottaa asioiden paremmaksi muuttumista kuoleman jälkeen.


Muutostarpeen voi myös sivuuttaa (loputtomasti) lykkäämällä, kieltämällä tarpeensa muutokseen, syyttämällä muita, vähättelemällä asiaa, suhtautumalla tuomitsevasti ja kylmästi, kieltäytymällä katsomasta ja näkemästä, välttelemällä tiedostamista, uskomalla loputtomasti toisen henkilön muuttumiseen, valehtelemalla itselleen ja toisille tai “myymällä esikoisoikeutensa hernerokasta”. Erityisen ansan muodostavat “lohdulliset kuvitelmat”,

kärsimys vieroksuttu voima, susi lammasten vaatteissa

päiväunelmat, jotka ovat eri asia kuin todellinen toivo. Lohdullisissa kuvitelmissa ihminen käyttää voimavarojaan haaveilemiseen sen sijaan, että ryhtyisi toimeen. Nämä ajatukset ovat susia lammasten vaatteissa, sillä lohdulliset kuvitelmat eivät johda muutokseen, vaan saavat ihmisen jähmettymään paikalleen ja vievät huomion pois kohdattavasta kivuliaasta asiasta. Pahimmillaan ihminen alkaa elämään kuvitelmiensa voimalla lopulta itsekin uskoen niihin, kunnes jossain kohtaa hän joko nääntyy kärsimysvolyymin kasvaessa muutoksentarpeen ignoroinnin vuoksi tai kivettyy sisäisesti ja lakkaa kehittymästä. Me tarvitsemme kehityskriisejä voidaksemme olla sisäisesti elossa läpi elämän ja se edellyttää kykyä kohdata kärsimystä ja vaikeuksia silmästä silmään.


Kehityskriisit

Kehityskriisejä aikaansaa monet eri tekijät yksilön elämässä niin ulkoiset kuin sisäiset. Biologian ohjaama muutos on yksilön tahdosta riippumatonta lajinmukaista yksilönkehitystä, elämänkoodia meissä, joka tekee meistä ihmislajin yksilön ihmiselle ominaisine piirteineen. Esimerkiksi elämänkaaripsykologiassa tarkastellaan yksilön kokonaiskehityskulkua, selvittäen kaikille yhteisiä elämän eri vaiheisiin liittyviä muutoskausia. E. H. Erikson jaotteli ihmisen elämän kahdeksaan kehitysvaiheeseen tai kehityskriisiin, jonka jokainen ratkaisu vaikuttaa osaltaan tulevien kehityskriisien ratkaisujen onnistumiseen. Näiden murrosvaiheiden onnistunut läpityöskentely on avain kehitykselle ja sille, kuinka loppuelämämme sujuu.


Omaksi aidoksi itseksi tulemisen tie on kuitenkin monella tapaa haastava ja siksi sille tielle lähteminen ja sillä polulla kulkeminen ei aina automaattisesti toteudu.

Muutosprosesseja on myös sellaisia, joihin vain toiset lähtevät ja joiden läpityöstämisestä he hyötyvät kehittyen ja kasvaen pidemmälle. Muutosta voi tarkastella individuaatioprosessina, jossa ihminen yksilöityy, toisin sanoen kehittyy siksi kuka hän on. Tämä prosessi on toisaalta lajityypillistä kehityskulkua, mutta myös jokaiselle henkilökohtainen kasvun tie. Siinä ponnistelemme yksilöllisistä lähtökohdistamme käsin kohti omaksi itseksi tulemista. Omaksi aidoksi itseksi tulemisen tie on kuitenkin monella tapaa haastava ja siksi sille tielle lähteminen ja sillä polulla kulkeminen ei aina automaattisesti toteudu. Meidän on kohdattava itsessämme monta estettä ennen kuin se on mahdollista. Ensin täytyy herätä tiedostamaan asioita, alkaa nähdä itseä ja haluta jotain enemmän. Usein alkuun lähinnä pois jostain. Monomyytti kuvaa osaltaan tätä ihmisen kasvun prosessia, samoin initiaation käsite.


Mutta kuvasipa ihmisenä kehittymisen matkaa kuinka tahansa, niin jollemme uskalla syystä tai toisesta ottaa seuraavaa askelta uuteen kehitys- ja elämänvaiheeseen, päädymme lopulta tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunteisiin. Entinen elämä menettää värinsä ja siihen ei enää ole paluuta, vaikka haluaisi. Se näyttäytyy tyhjänä, vääränlaisena, epäsopivana, vanhentuneena, valheellisena tai liian ahtaana. Entiset arvot eivät enää sovi sellaisenaan ja niistä luopuminen tulee vaihtoehdoksi. Tämä on kehityksen murroskohta, luova kaaos, joka

kärsimys vieroksuttu voima, valinnan hetki, muutospolku

sisältää muutospotentiaalin, uuden syntymisen mahdollisuuden. Se on myös tienhaara, jossa ihminen saattaa joko ryhtyä vahvistamaan vastustustaan, defenssejään, lamaantua, sairastua, taantua tai sitten ryhtyä näistä vastustavista tunteistaan huolimatta muutostyöhön. Laskeutumaan kohti “alista”, varjojen maailmaa, jossa asiat eivät ole niin kuin on siihen asti tottunut. Kohti tuntematonta itsessä, kohti paikkaa sisällämme josta löytyy vastauksia ja kyky “metamorfoosiin”. Juuri tämä tienhaaran valintahetken teema toistuu lukuisissa myyteissä, uskonnoissa, saduissa, tarinoissa sekä myös omien aivojemme tuottamissa unissa symbolisesti uudelleen ja uudelleen. Jollei ihminen suostu katsomaan tuntemattomaan ja tiedostamattomaan toivottaen tuskallisesti tervetulleeksi vieroksutun kärsimyksen voiman, ei syvällinen kasvuprosessi omaksi itseksi onnistu. Vaarana on, että oma minuus jää lopultakin itselle vieraaksi.


Ihmisenä kehittyminen on keskeisesti riippuvaista kyvystä sietää kärsimystä ja luottamisesta siihen, ettei mikään tuska kestä ikuisesti, vaan kivusta voi olla merkittävää hyötyä. Olen kokenut monta muutosprosessia elämäni varrella ja nähnyt niiden tapahtuvan lukuisien muiden elämässä. Paradoksaalisesti pysyäksemme sisäisesti elävinä meidän täytyy läpielää kivuliaita muutosprosesseja. Ne ovat parhaimmillaan päättymätön muutosten helminauha läpi elämän, joka muovaa meitä ihmisenä kohti autenttisinta itseämme.



Photo © Minna Kirsi